27-vuotias tyttölapsi pohtii yksinäisyyttä elämässä.
Ja odottaa sinun pieniä sanojasi..
Miks vaikka kuinka tekee töitä nii ei jää mitään?
Miks pitää puolet kuusta elää ilman mitään?
Miks mä käyn edes töissä kun mihinkään ei ole varaa?
Onko enää pakko jaksaa?
Miten saisin sen kerrottua.
Miten saisin niin ettei sattuisi.
Auttaisin jos osaisin,
mutta aina kaikki ei ole niin helppoa.
Mietin,
miksi kaikki meni näin.
Vuosi on kulunut,
en ole kuullut sinusta.
En välttämättä jaksa ymmärtää,
mutta toisaalta haluan ymmärtää.
En tiedä miten pystyit siihen,
etkö koskaan mieti mitä minulle kuuluu?
Aika kuluu,
hyvät muistot kulkevat mukana.
Olet osa niitä.
Kukat työntyvät läpi routaisen maan.
Jossain kaukana lämmittää aurinko.
Kesä tekee tuloaan.
Lomapäivät pitäisi päättää.
Ensimmäinen loma sitten kouluaikojen.
Ei ole toiveita, ei suunnitelmia.
Pelottaa koko ajatus lomasta.
Mistä saa loman joka on mukava
Yksin.
En osaa ajatella enää lomaa.
Mitä on loma?!
Tiedän että mikään ei palaa.
Odotan, jotain tapahtuvan.
Ihme pitäisi olla että mikään muuttuisi.
Olen yksin, omien ajatusteni kanssa.
Miettii elämää ja hetkiä sen radalla. Onneksi mulla on pieni kummityttö jolle voin elää.. On asioita, ystäviä ja juttuja jotka ahdistavat ajatuksissa. Olisi nii paljon helpompaa kadottaa kaikki kun tietää ettei merkitse paljoa.
Odottaa hetkeä johon tarttua. Näkisi edes hetken menneestä ja tulevasta kulkemassa kahden. Ikää tulee, ystävyys suhteet muuttuvat. Ihmisistä tulee kaksi ja yksinäiset jäävät yksinäisiksi. Suljen oven, en avaa sitä. Maailmassa on paljon yksinäisyyttä. Se on tullut talooni asumaan.
Hetkenä jona kaipaa edes pienen hetken pakoon maailmaani näpyttelen viestin, saamatta vastausta. Niin tiedän ihmisillä on menoa, ystäviä, vieraita, jotka menevät tietenki ohi. Selityksiä myöhemmin tulee. Mutta se hetki on jo mennyt ohi. Yksinäisyys on jo kietonut viittansa ympärilleni. En itsekään enää välitä viesteistä heti, "unohtuvat", kun ei muutkaan muista. Tiedän rakentavani yksinäisyydelle tarhaa. Upottavani itseni suohon, mutta mitä muutakaan.
Annan ajan kulua, en jaksa enää mennä minnekään. Ei ole tarvetta. Kuka oikeasti kaipaisi. Kaikki on vain sanoja. Hetken sääliä, joitan muka tunteita. En usko enää kaikkiin selityksiin, anna niiden soljua ohitseni. Olen yksin.
Kuuntelen kellon tikitystä, tietokoneen surinaa, jossain viheltää juna. Aika menee ohi. Niin paljon on elämässä jota en voi koskaan saavuttaa. Miksi asun aina yksin. Miksi minulla ei jakseta käydä. Miksi kukaan ei shoppaile minun kanssani saatika käy laivalla. Niin, en odota vastausta. Sitä ei ole. Ei ole kuin tyhjien sanojen helinää kallioissa. Lupauksia ja lupauksia itselle.
Haaveita, toiveita ja pieniä pyyntöjä. Sanoja joita ei sano ettei satu. Hetkiä joita on ikävä. Hetkiä kun tietää että niitä ei voi koskaan saada. Yhden olen saanut. Yhdelle olen kummiksi ollut tarpeeksi hyvä.
Joskus minulle sanottiin että jos meille vielä joskus tulee lapsi nii olet varmasti sen kummi. Aikaa kului lapsi tuli, mutta lupaus oli vain sanojen helinää kaivossa. Pieni heille niin vaatimaton asia, mutta minulle merkitsi aina niin paljon. Asia kulkee matkassani aina. Muistan asioita jotka ovat sattuneet paljon,. Puhuminen ei auta. Selityksien kaivo on pohjaton. Tilanteita ei voi enää muuttaa.
Kirjoitan, kirjoitan. Sormet kulkevat näppäimistöllä omaa rataa. Kirjoitusvirheitä syntyy sormien omasta tahdosta. Annan ajatusten tulla luettavaksi. En kaipaa haukkuja, ajatusteni muuttamista, nämä ovat omiani, ei hyväksyntää vailla. Haluan että tiedät mitä ajattelen. Miksi kirjoitan? Mietit, mutta minulla ei ole vastausta. Ihmettelen jos olet lukenut loppuun. Yksinäinen valituslaulu, raskasta lukea. Mutta minun sisimmästäni osa..
Joskus aikoja sitten ystävä sanoi että ei kutsu ketään syntymäpäiville että kyllä kaikki tulee kutsumatta, kun sanoin että mua ei ollut kutsuttu nii siksi en tullut. Kokeilin toimiiko se oikeasti.. Ei.. Tein kakkua, piirakkaa, jäädykettä yms. ja kotiväki tuli soittamalla, ketään muuta ei tullut. Ei kukaan halunnut kanssani juhlia.
Tampereella ihmiset kysyivät muuttaessani että koska on tuparit, Sanoin että sitten kun tulette. Jokaiselle erikseen kun ette varmaan porukalla pääse. Olen jo puolitoista vuotta asunut muualla, eikä niitä tupareita ole tullut.
Joskus miettii että miksi näin? Miksi jotkut ihmiset on niin yksin. Miksi maailmassa on niin paljon yksinäisyyttä. Pohjatonta yksinäisyyttä..!?